Article in Finnish about the project (Purje 03/2015)

Article in Finnish about the project (Purje 03/2015)

Pientä tuulenvirettä

Lehden viime numerossa esiteltiin hanke, jonka tarkoituksena on rakentaa replika Cutty Sarkista, legendaarisesta teeklipperistä. 1800-luvulla brittien käsissä laiva päihitti nopeudessa kaikki muut aikalaisensa. Venäläisvetoinen rakennushanke ottaa nyt varovaisia askeleitaan.

 

 1800-luvun lopun Cutty Sark -teeklipperiä pidetään kaikkien aikojen kauneimpana purjelaivana, josta nyt siis aiotaan tehdä identtinen kopio. Englantiin on jo saatu perustettua hanketta eteenpäin vievä säätiö Cutty Sark 2 Sail Foundation, jonka hallitukseen on kutsuttu henkilöitä perinnelaiva- ja merenkulkujärjestöistä. Vahtipäälliköksi itsensä nimittänyt Vladimir Martus on viimeisimmät kannuksensa kerännyt rakennuttamalla monesti Suomessakin nähdyn perinnelaiva Shtandartin ja johtaa nyt uutta hanketta Cutty Sarkin näköislaivan rakentamiseksi. Projektin kansainvälisyyteen haetaan innoitusta muun muassa siitä näkökulmasta, että alkuperäinenkin Cutty Sark purjehti seitsemällä merellä ja oli rakennettu materiaaleista, jotka tuotiin useasta maasta. Ja valmistuessaan uuden laivan on tarkoitus levittää yhdenvertaisuuden ja perinnetietoisuuden sanomaa satamasta ja maanosasta toiseen. Jos hanke etenee suunnitellusti, tänä ja ensi vuonna pääpaino on varainkeruulla, mutta jo 2017 veistetään kölipuuta. Suurena tavoitteena on, että uusi Cutty Sark 2 laskettaisiin vesille vuonna 2019, jolloin tulee kuluneeksi tasan 150 vuotta alkuperäisen vesillelaskusta.  Logo valmiina
Hiljattain päättyneen logonsuunnittelukilpailun voittajakin on selvillä, vaikka sitä ei olekaan vielä julkistettu. Suurin osa osallistujista oli Venäjältä, myös voittaja, nimimerkki Strixed, jonka logossa viekoittelevasti katsovan noidan hiukset muodostavat laivan purjeet. Purje-lehden taittaja Susanna Ylä-Pynnönen lähetti kilpailuun kaksi työtä, jotka ovat ohessa. Vaatimuksena oli, että logossa pitää esiintyä sekä luku 2 että lause ”Where there’s a will, there’s a way”. Monet ehdotukset tyytyivät kopioimaan itse laivan hahmoa, mutta parhaissa oli ideaa enemmänkin. Nerokkaimmat ehdotukset keskittyivät modernisoimaan Nannyn, alkuperäisen keulakuvanoidan hahmoa.
LogoCompetitionLogo

Download the article  PURJE_3_2015_CSII.pdf

Article in Finnish about the project (Purje 02/2015)

Article in Finnish about the project (Purje 02/2015)

It was published in the magazine Purje 02/2015

CUTTY SARK II

Syntyisikö noita uudestaan?

 

  Venäjällä on saatu aikaiseksi myös paljon hyvää ja kaunista, mitä ei juuri tässä maailmantilanteessa tule herkästi muistaneeksi. Uskollisten perinnepurjelaivojen näköispainokset nimittäin ovat jo maailman merillä tuttu näky, mutta nyt suunnitellaan replikaa brittien ylpeydestä, itse Cutty Sarkista.
 tä haluaa seuraavaksi rakentaa Cutty Sark -klipperin näköislaivan. Shtandart on sellainen itsekin, joten täällä jos missä sanoilla oli painoarvoa. – Jos kohtaan vastustusta Englannissa, pitää kysyä vaikkapa Puolasta, Martus hymyili. Sittemmin hanke on ottanut, jos ei nyt tuulta alleen, niin ainakin pari varovaista mutta määrätietoista lisäaskelta. Martus on nimittänyt itsensä vahtipäälliköksi, ja englantilaistenkin edessä on viime marraskuussa asia esitetty. Riemunkiljahduksilta ymmärrettävästi säästyttiin, olihan mukana sellaisia vaikuttajia, jotka olivat ponnistelleet alkuperäisen Cutty Sarkin kunnostamiseksi. Joukossa oli kuitenkin myös niitä, joiden mielestä ajatus purjehtivasta Cutty Sarkista oli liian houkutteleva syrjään siirrettäväksi. Alkuperäinen alus kun ei tule ikinä enää merelle pääsemään, vaan se seisoo Thames-joen penkalla tiukasti tuettuna. Näköislaivaa puuhaava ryhmä on toistaiseksi pieni, mutta liiketoimintasuunnitelma laadittiin vielä viime vuoden puolella, ja nyt tiimi etsii yhteistyökumppaneita kaikilta mahdollisilta aloilta, jotka vähänkin voivat hanketta auttaa. Mukaan on ilmoittautunut Purje-lehtikin.
Teeklipperin tarinasta kerrottiin Purjeen numerossa 2/2012 pitemmänpuoleinen versio, kun Lontoon Greenwichissä pahoin palanut Cutty Sark oli saatu restauroitua takaisin entiseen loistoonsa ja yleisön nähtäville. Aikansa raaseriksi rakennettu rahtialus löi 1800-luvun lopulla täysissä purjeissaan nopeusennätyksiä, kun Kiinasta tuotiin teetä englantilaisten hienostorouvien posliinikuppeihin. Kapea ja siro laiva herätti huomiota silloin ja nyt, kun sen alta pääsee kävelemään ja voi ihastella aluksen sulavia muotoja. Kukapa kauniita kaaria arvostava ei antaisi hymyssä suin katseensa vaellella pitkin kypsän rouvan kylkiä. Pari vuotta myöhemmin Turun Gangut -purjelaivatapahtumassa venäläisen Shtandart-perinnealuksen kapteeninhytissä suuren puupöydän äärellä kippari Vladimir Martus hiljensi pienen seurueen täräyttämällä, et-
Purje0215a

Download the article PURJE_2_2015_CSII.pdf